Uutiset

Uudenmaan ajokoirapäivä

Ajokoirapäivä keräsi koirat ja harrastajat yhteen

Nuoria harrastajia toivotaan mukaan

Uudenmaan Ajokoirayhdistyksen ajokoirapäivä keräsi iloisen joukon ajokoiraharrastajia Solttilan majalla Hyvinkäällä elokuussa pidettyyn ajokoirapäivään.

Harrastajat saivat vinkkejä koiran esittämiseen näyttelyssä ja myös koirat pääsivät osallistumaan niin Match Showhun kuin Lapsi ja ajokoira -kilpailuun.

  • - On tärkeää, että tällaisia tapahtumia järjestetään maakunnissa. Näitä tarvitaan. Teillä on täällä hyvä henki ja nuoria mukana, kuten pitääkin, kiitteli Jouni Leppänen, jolle Uudenmaan Ajokoirapäivä oli ensimmäinen edustustehtävä Saj:n puheenjohtajan roolissa.

Leppänen kertoi ajokoiraväelle juuri Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen Punttisilimässä pidetystä jalostustarkastuksesta, sekä hallituksen päätöksestä hankkia jalostustietokanta palvelemaan jalostusneuvojia ja jäsenistöä.

  • - Toivottavasti jalostustietokanta palvelisi jäsenistöä ja he innostusivat sitä käyttämään. Tiedon saanti helpottuu, mutta kuten jalostuksessa yleensä, lopputulos on suurta mystiikkaa ja sitä on vaikea ennalta arvioida. 

Etelä-lohkon lohkokouluttajat Sanna Koskinen jänispuolelta ja Martti Toivola kettupuolelta pitivät erinomaiset puheenvuorot ohjelmien ja sääntöjen yhdenmukaistamisesta ja muista ajankohtaisista asioista. Ajokoirapäivässä palkittiin yhdistyksen viireillä Lauri Laine, Tom Ylitolva ja Liisa Miettinen.

Katri Heinmurto


Lapsi ja ajokoira -kilpailussa kouluttaja Sanna Koskinen (vas.) antoi koiranesittelyvinkkejä Julia Rantaselle, Johannes Heinmurrolle, Jade Keskitalolle, Pirkko Lampolalle ja Akseli Alloselle. Mesiöpuron Muusaa, Äijälän Vilipetteriä ja Ajopyster Iivoa kiinnostivat enemmän nurmikentän hajut. Kuva: Katri Heinmurto

Kuva: Katri Heinmurto

Kuva: Tapio Rantanen Ansiokkaan uran koetoimitsijana ja palkinto- ja ylituomarina tehnyt Timo Manner toi Rymykallion Hussen tutustumaan rotukavereihin.

Kuva: Katri Heinmurto Uudenmaan Ajokoirayhdistyksen puheenjohtaja Rainer Majanen ja Uudenmaan Kennelpiirin puheenjohtaja Jukka Kivi (rappusilla) toivottivat ajokoiraväen tervetulleeksi ajokoirapäivään.

Kuva: Katri Heinmurto Uudenmaan ajokoirapäivä oli Jouni Leppäselle ensimmäinen edustustehtävä Saj:n puheenjohtajana.

Kuva: Tapio Rantanen Yhdistyksen kirjanpidon vuosia tehnyt Sirpa Varjamo tuli tervehtimään ajokoiraväkeä Solttilan majalle.

Kuva: Tapio Rantanen Johannes Heinmurto esitteli ?ukoltaan? eli isoisältään, emeritus ylituomari Eero Hämäläiseltä perimäänsä muotovalio Ajopyster Iivoa, jonka Jouni Leppänen valitsi Match Shown kärkeen. Äiti-Katri hiukan avusti, Timo Manner ja Pirkko Lampola koirineen tarjosivat hyvän vastuksen.

Kuva: Katri Heinmurto Ajokoirapäivän nuorimmainen, 1,5-vuotias Aamos Ylitolva nautti koiratunnelmasta Mette Ylitolvan, Åsa Ylitolvan, Tom Ylitolvan ja Arttu Saviluodon kanssa. Tom Ylitolva palkittiin myös yhdistyksen viirillä.

Kuva: Tapio Rantanen Suomen Ajokoirajärjestön puheenjohtaja Jouni Leppänen sekä Uudenmaan Ajokoirayhdistyksen puheenjohtaja Rainer Majanen ja varapuheenjohtaja Katri Heinmurto ojensivat yhdistyksen viirin Tom Ylitolvalle.

Fakta: 

Uudenmaan Ajokoirayhdistys

Oletko kiinnostunut suomenajokoirista tai muista ajavista koirista? Onko sinulla ajava koira, kiinnostaako tuomarointi tai haluatko kuulla ajoa?

Ota yhteyttä ja liity joukkoomme! Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

uudenmaanajokoira.fi

Tavoitteena:

- toimia Uudenmaan alueen korkeajalkaisten ajokoiraharrastajien yhdyssiteenä.

- edistää puhdasrotuisten, korkeajalkaisten ajokoirien pitoa, koulutusta, käyttöä ja jalostusta.

- kehittää rotuja ja rodunomaista toimintaa Uudellamaalla.